LAVILAT.COM - Kai, Sanna ja Sakke Lavila rakentavat talon 2003-2004

Osa raketeista juuttui remontti-Reiskan laukaisualustaan.

TV-antenni katolle
31.12.03 17:30

Eppa vietti uudenvuoden aaton kittaillen alakerran kattojamme. Kattojen kittaus se vasta mielenkiintoista puuhaa onkin. Eppa oli kehittänyt hienon naulasysteemin pitämään nauhaa paikoillaan sen aikaa, että kitti liimaa paperit levyyn.

Itse saavuin paikalle iltapäivän alkaessa. Eppa ja Tauno olivat rakentamassa Saurakallion (ainakin toistaiseksi) suurinta antennia. Ylinnä UHF-antenni, keskellä ykkös-antenni osoittamassa toiseen suuntaan ja sokerina pohjalla radio-antenni. Kaikki tämä pirunmoisessa rautaputkessa kiinni. Tauno tämän hökötyksen kanssa katolle kiipesi ja alkoi kiinnittämään viritelmää kiinni. Kiinnitysmutterikokoarvio meni ensimmäisellä kerralla vain millillä pieleen. Eppa antoi alhaalta hyviä asennusneuvoja ja antenni nousi uljaana kohti taivasta.

Hioin alakerran katot. Huomatkaa, että telineeltä katon hionta on huomattavan helppoa verrattuna lattiatasolla seisoskeluun, vaikka varsi olisikin riittävän pitkä.

Yöllä tietysti ammuttiin ja pampauteltiin. Kaikki raajat ja jäsenet selvisivät seuraavaan vuoteen.

Kui raketti voi jäädä kiinni laukaisualustaan.

Kommentoi kaikkea ylläolevaa