LAVILAT.COM - Kai, Sanna ja Sakke Lavila rakentavat talon 2003-2004

Tämän aamuinen lattianvalu lähti samalta...

Autotallin lattiavalu
18.09.03 10:20

Tämän aamuinen lattianvalu lähti samalta pohjalta kuin eilenkin. Aamujumpassa mukana tällä kertaa minä, Tauno ja Jorma samoissa tehtävissä kuin eilen ja lisäksi Jussi Suni toisen kärryn aisoissa. Kurat siirtyivät melko helposti vanhalta muistilta ja valu oli ohi ennen kuin ehdimme edes lämmetä.

Tavaraa tilattiin 5,5 kuutiota. Loppu töräytettiin pihaan muovin päälle ja sitähän piisasi. Yli kuution läjä pihassa aloimme kuumeisesti miettimään käyttötarkoitusta. Teimme sitten kolme muottia. Tässä välissä Suni ehti hakea peräkolatraktorinsa kotoa. International siirsi tavarat muotteihin lapioiden avustuksella ja olimme kolmea betonilevyä rikkaampia. Saa nähdä mihin ne käytetään. Roskis- ja grillipohjaa ainakin ilmoille heitettiin. Kolmannesta voisin tehdä jykevän jalan jollekin patsaalle.

Tässä vaiheessa täytyy myöntää, että parin päivän valaminen tuntuu hieman käsivarsissa ja perseessä.

Illalla Sanna ja Kati kävivät maalamassa ulkoverhouspaneeleita. Itse olin kansalaisopettamassa, syyskausi ja Lavilan filosofia- ja metelöimiskurssi alkoivat taas.

Kommentoi kaikkea ylläolevaa