LAVILAT.COM - Kai, Sanna ja Sakke Lavila rakentavat talon 2003-2004

Eppa upotteli päivällä putkia sähköjohtoja...

Päärakennuksen sähköputkitusta ja tilannekatsausta
12.09.03 18:13

Eppa upotteli päivällä putkia sähköjohtoja varten tyrokseihin, jotka Jorma, Tauno ja Eppa itse olivat lomamme aikana lattialle levittäneet. Kolme levyä reunoille ja kaksi keskelle. Minä kiihdytin itseäni loman ja työpäivän jälkeen taas rakennusaaltopituudelle siivoamalla lattiat tyroksmuruista ym. sälästä. Putkimies Ala-mutkakin oli jo viemärihommansa saanut hyvälle alulle ja jäi tänään jatkamaan, kun me poistuimme perjantain viettoon.

Kastellin miehet olivat yläkerrassa säätelemässä jotain. Alakerta on nyt siis tyrostettu ja muovit ovat seinillä ja ikkunat paikoillaan. Seinämuovit tuli laittaa lattialle tyroxkerrosten väliin niin, ettei kylmä pääse puhaltamaan ja sukat pyörimään jaloissa.

LVI-suunnitelmatkin saapuivat pikapakettina postista tänään. Kuvat tulivat aiemmin (keskiviikkona) faksina. Nythän niitä salaojien tarkastuskaivokuvia tarvitaankin toden teolla. Nämähän piilotettiin ensimmäisenä maan alle. Eli pyytäkää hyvät ihmiset hanakammin kaikkia suunnitelmia itsellenne jos haluatte ne ajoissa saada. Tai mitäpä niillä tekeekään, jos pohjia kaivamassa on ammattimiehet, jotka tietävät mitä tekevät.

Kommentoi kaikkea ylläolevaa